Syksy on ollut pitkään lempivuodenaikojani. Jotenkin silloin on aina niin valmiina johonkin uuteen. Perinteisesti kai se on jokin uusi harrastus, joka on hylätty jo ennen joulua. Minä en sellaista ole suunnitellut mutta jotain uusia juttuja näpertelyn saralla olen kokeillut. Ensinnäkin nyt on pakko tunnustaa, että en osaa kutoa villasukkaa! Meille on aina joululahjaksi sukulaistäti kutonut läjäpäin sukkia. Mutta täytyyhän se nyt itsekin opetella taas uudestaan. Kuka opettaa lapsilleni sukan kutomisen jos en minä? Kässäope koulussa tietysti mutta ei se minunkaan päähäni sieltä jäänyt. Siis tottakai minäkin koulussa - muistaakseni yläasteella - kudoin sen yhden sukkaparin (jonka taisi äiti viimeistellä...). Kompastuskivekseni on osoittautunut kantapää. Tämän mielestäni kimurantin vaiheen olen nyt saanut toteutettua vihreisiin pioneerisukkiini. Ehkä ne valmistuvat jopa ennen joulua...
Toinen hauska ja uusi juttu on ollut neulahuovutus. Niin hauskaa! Tyttären villatakki sai uuden ilmeen! Muksutkin innostuivat neulalla huovuttamisesta ja ryhtyivät jo suunnittelemaan minkälaisia joulukoristeita tekisivät.
Syksyn herkkuja eli omenoita lähetti meille runsain mitoin kummitätini, ihania! Me istutimme omenapuita vasta tänä keväänä, joten saadaan kyllä odottaa vielä pitkään ennen kuin saamme satoa korjata. Maltan tuskin odottaa. Jotenkin omenapuut kuuluvat omakotitalon pihaan. Ovat jo kukkiessaan niin kauniita, ja tuovat mielestäni jotenkin kodikkuutta pihaan.
